
Arvoisa Soinillinen-festivaalin yleisö,
Vastatuulesta ja mieltä mataloittavasta uutisvirrasta huolimatta pääsemme jälleen kesäkuussa juhlimaan musiikin ja gastronomian parantavaa voimaa tavalla, joka on ollut festivaalin suunnittelumme keskiössä jo kahdeksan vuotta: taiteen edessä kaikki ovat samalla viivalla, ja tärkeintä on asioiden kokeminen yhdessä. Soinillisen laatutakuu on niin ikään aina voimassa. 14.–16.6.2024 järjestettävä Musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillinen tuo Soiniin jälleen tusinan maamme huippuartisteja monilta eri taiteen aloilta genrerajoja karsastamatta. Olemme pelkästään iloisia siitä, että jokaisesta festivaalista näyttää tulevan aina uudenlainen versio saman sielun omaavasta pienestä tapahtumastamme.
Tällä kertaa festivaalimme raamit ovat musiikkia, näyttämötaidetta ja tanssia yhdistävässä, puhuttelevassa Try Me Good King -esityksessä, joka avaa festivaaliviikonlopun, sekä säveltäjäkomeetta Outi Tarkiaisen klarinettikvintetossa The Seasons of Love, joka vastaavasti kuullaan tapahtuman päätteeksi. Aikajanalla näiden tapahtumien musiikki lähtee renessanssista ja päätyy vastavalmistuneeseen teokseen, mutta aiheet ovat ikuisia. Näyttelijä Kati Outisen, tanssija Minna Tervamäen sekä muusikoiden Pia Freund, Pauliina Fred, Louna Hosia ja Petteri Pitko yhteistyönä syntynyt Try Me Good King käsittelee rakkauden ja vallan teemoja mielivaltaisen Henrik VIII:n vaimojen tarinoiden kautta. The Seasons of Love puolestaan kertoo musiikin keinoin rakkauden muuttumisesta pitkässä parisuhteessa.
Naisen asema 1500-luvulla eläneen kuninkaan vaimona, 2000-luvun kauneudenhoitobisneksen objektina tai toisaalta aikamme musiikkikentän toimijana ovat aiheita, joihin haemme näkökulmia myös toimittaja Sonja Saarikosken vetämässä keskustelutilaisuudessa. On ilo ja kunnia saada keskusteluun mukaan festivaalin muiden taiteilijoiden sekä yleisön lisäksi myös säveltäjä Outi Tarkiainen.
Festivaalin gastronominen anti on tänä vuonna juuriltaan erityisen eteläpohjalaista, sillä saamme ensi kertaa festivaalimme kokiksi maakunnan ehkä merkittävimmän gastronomisen vaikuttajan, keittiömestari-ravintoloitsija Jani Unkerin. Aikaisempi yhteistyömme sekä kokemuksemme Unkerin Juurella- ja Äärellä-ravintoloissa Seinäjoella lupaavat hyvää myös tulevan kesän Soinillinen-festivaalille. Vesi kielellä odottelemme kesää!
Erityisen suuri rooli festivaalikokillamme on lauantain barokkibrunssilla, jossa pöydät notkuvat herkkuja à la Château de Versailles. Rakkaudesta ranskan kieleen ja kulttuuriin syntynyt tapahtuma toimii eräänlaisena vastinparina perjantai-illan esitykselle: Euroopan hovien ja hallitsijoiden harjoittaman tyrannian ohella musiikkikulttuurimme kasvoi ja kehittyi niiden ansiosta. Pääosin kuningas Louis XV:n valtakaudella sävelletty ranskalainen musiikki on samaan aikaan eleganttia, emotionaalisesti rikasta ja virtuoottista. Saamme Soiniin lainaksi yhden maamme hienoimmista cembaloista, jonka takaa löytyy kansainvälistä uraa tekevä Petteri Pitko. Ohjelman pääpaino on 1700-luvun alusta alkaen gamban suursuosiota Ranskassa syrjäyttäneessä sellomusiikissa; barokkisellojen varressa allekirjoittanut Juuli Holma sekä Louna Hosia.
Astetta kotoisampiin tunnelmiin päästään Unto Monosen Meren rannalla -tangon mukaan nimetyssä konsertissa. Vuonna 2019 valmistuneessa kylätalo Puuhissa keskellä suomalaista maalaismaisemaa kuullaan klarinetisti Lauri Sallisen sekä bandoneontaituri Henrik Sandåsin suomalaista tangoa ja argentiinalaista tango-laulelmaa yhdistävä kokonaisuus. Syvälle sielun sopukoihin luotaava pieni suuri ohjelmakokonaisuus on sanaton kertomus kaipuusta, rakkaudesta, elämän rajallisuudesta ja ennen kaikkea pienestä ihmisestä suurien kysymyksien äärellä.
Sallista ja Sandåsia kuulemme lisää vielä festivaalimme Rakkauden vuodenajat -konsertissa Soinin kirkossa. Kotoisalta tuntuu, kun rovaniemeläisen Outi Tarkiaisen puolisolleen Lauri Salliselle omistama teos kuullaan ensi kertaa kokonaan rovaniemeläisvoimin. Tarkiaisen ”kotiorkesterista” Lapin kamariorkesterista saamme vieraaksemme orkesterin konserttimestarin Abel Puustisen sekä soolosoittaja Hanna Parviaisen ja Taru Lehdon. Sekä Tarkiaisen että konsertin toisen säveltäjänimen Astor Piazzollan taustat ovat jazzmusiikissa, eikä säveltäjien välissä vaikuttava aika ja aava meri muutenkaan heitä erota: Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa voisi yhtä hyvin kuvata rakkaussuhdetta argentiinalaisin vivahtein.
Tervetuloa nauttimaan musiikista, gastronomiasta ja yhdessäolosta Soiniin!
Juuli Holma ja Juhana Inkinen










